Kuka minä olen?

Kuinka usein pysähdyt miettimään kuka olet? Mitä vastaisit kysymykseen? Minä olen 35-vuotias nainen, varhaisteini-ikäisen tytön äiti ja yksinhuoltaja. Lisäksi olen tytär vanhemmilleni, sisko sisarelleni ja täti sisareni lapsille. Työelämässä olen työntekijä, kollega, toimihenkilö, jne. Kaikki nämä ovat käsitteitä, joilla määritellään minua suhteessa toisiin ja yhteiskuntaan. Ne eivät kuitenkaan kerro kuka olen. Eri sosiaalisissa yhteyksissä ja tilanteissa myös eri puoleni korostuvat. 

Oma identiteetti on se, joka vastaa ensisijaisesti kysymykseen “kuka minä olen”.  Identiteetti on oikeastaan kaikkea sitä, millaisena itse itsensä näkee ja kokee, ja myös kokemus omasta arvostaan. Arvomaailma ja mielenkiinnonkohteet erottavat meidät muista. Nämä ainutlaatuiset ominaisuudet rakentavat henkilökohtaisen identiteetimme. 

Luonteenpiirteistäni ensimmäisinä tulee mieleen uteliaisuus, innostuneisuus, empaattisuus, sinnikkyys ja nopea ajattelu. Olen myös aika levoton sielu, mutta sopeudun ehkä juuri siksi melko vaivatta muutoksiin ja uusiin olosuhteisiin. Kehityksen kohteistani mainitsen ensimmäiseksi kärsimättömyyden. Minulla on taipumusta huonoihin hermoihin, joten aika ajoin elämäni voi olla varsin tukalaa ja rasittavaa. 

Olen myös luonteeltani melko kahtiajakoinen ja luonteessani tuleekin esille vahvasti, jopa toisilleen vastakkaisia piirteitä, jotka eri tilanteissa korostuvat. Esimerkiksi voin toisinaan olla todella äänekäs ja huomiota herättävän räiskyvä persoona, mutta toisinaan täysin omissa maailmoissa viihtyvä hiljainen ja tarkkaileva erakko ja kaikkea näiden väliltä. 

Identiteetin kehittyminen on jatkuva ja vuorovaikutuksellisen prosessi, johon vaikuttaa oman itsetuntemuksen lisäksi ympäristö. Itsetutkiskelun kautta omaa identiteettiään voi kehittää läpi koko elämän ja itsetutkiskelua tulisikin harjoittaa, koska ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen liittyy vahvasti, kuinka hyvin tuntee itsensä. Tämä onkin oman itseni ja hyvinvointini yksi tärkeimmistä oivalluksista. Haluan oppia tuntemaan itseni paremmin. 

Kommentit

  1. Heippa.
    Mulla on saman niminen tili instagrammissa. 😊
    @hyvanmielenruokaa
    On ollut mielessä välillä et alkaisinko myös pitämään myös blogia.
    Ois kiva vaihtaa sun kans ajatuksia..
    😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka 😊 ja kiitos viestistä. Seuraan suo Instagramissa ja sulla on hyviä postauksia 😊 Blogin pitäminen on kyllä ollut ainakin omasta mielestäni antoisaa ja suosittelen lämpimästi. Vaihdetaan ihmeessä ajatuksia ja jatketaan keskustelua 😊 Instan DM olisi ehkä nopein käyttöliittymä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oman elämänsä sankari

Jämäkkyys ja terve itsekkyys

Itsensä ylittäminen