Terveys on subjektiivinen käsite

Miten voit tänään? Kuinka usein pysähdyt ja todella kuulostelet omaa vointiasi?

Kirjoitin blogissani 23.7.2019 henkilökohtaisesta identiteetistä ja siitä, että se on oikeastaan kaikkea sitä, millaisena itse itsensä näkee ja kokee, ja myös kokemus omasta arvostaan.  Henkilökohtaisen identiteetin lisäksi ihmisellä on luonnostaan tarve samaistua ja kuulua ryhmään, esimerkiksi sukupuoleen, ammattiin, ja näistä ulottuvuuksista rakentuu identiteetin sosiaalinen puoli. Identiteetti voi kehittyä myös esimerkiksi jonkin psyykkisen tai fyysisen sairauden ympärille, jolloin oman itsensä määrittely sairauden kautta voi estää myönteistä suhtautumista elämää ja itseä kohtaan. Kun kyseessä on pitkäaikaussairaus, on se aina shokki niin sille, joka sairastuu kuin myös hänen läheisilleenkin.  Ihmiset sopeutuvat eri tavoin vastoinkäymisiin. Mielestäni sopeutuminen on rakentavalla pohjalla, kun sairauden pyrkii hyväksymään osaksi itseään ja elämäänsä, mutta ei antaa sen hallita omaa kokemusta itsestään ja muista. 

Olen sairastunut 17-vuotiaana harvinaiseen sidekudossairauteen SLE. Tämän blogin pääteemana ei ole sairastaminen vaan hyvinvointi ja kaikki ne oivallukset ja valinnat, jotka voi tehdä voidakseen hyvin. Sairauteni on osa minua, mutta olen paljon muutakin. Sairauteni ei siis määritä sitä kuka olen. Riippumatta siitä mitä sairautta sairastaa, liittyy sairastumiseen yhteisiä teemoja. Oma sairauteni ei näy ulospäin, eli saan elää niin sanotusti muiden katseilta suojassa. Sairauteni vaatii kuitenkin säännöllisen lääkityksen ja minun pitää muistaa huomioida arkielämässä tiettyjä rutiineja, esimerkiksi erityisruokavalio sekä riittävä uni ja lepo. Toisin sanoen yritän elää mahdollisimman terveellisesti ja säännöllisesti omaa olotilaa tunnollisesti kuunnellen.  Se vaatii myös hidastamista ja sitä, että pysähtyy kuuntelemaan miten voi. Olen huomannut, että kokemus terveydestä on subjektiivinen kokemus ja se vaihtelee eri tilanteissa. Kun terveydentila pysyy tasaisena ja riittävän hyvällä tasolla mukavaan arkeen, olen tyytyväinen.

Kun oireet kuitenkin pahenevat ajoittain, tilanteeseen joutuu totuttelemaan yhä uudestaan. On pelottavaa, kun kyky ohjata omaa elämää katoaa.  On vaikeaa hyväksyä, kun ei aina pysty tekemään sitä mitä haluaisi. Mutta on olemassa asioita, jotka vain täytyy hyväksyä. Ja se ei ole helppoa. Olen esimerkiksi yrittänyt taistella vastaan sitä, että en sairauteni vuoksi jaksa urheilla samalla tavalla kuin ennen. Kroppa vaan tarvitsee paljon lepoa. Vaikeiden asioiden hyväksyminen ottaa aina myös oman aikansa. Omien rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen on pitkä prosessi. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että ajan kanssa ihminen sopeutuu uusiin elämäntilanteisiin yllättävän hyvin. 

Diagnoosin saaminen oli itselleni kuitenkin myös helpotus. On pelottavaa ja ahdistavaa sairastaa epävarmuudessa ilman tietoa mistä oireet johtuvat. Vaikka sairaus olisi vakava, diagnoosi tuo elämään tiettyä selkeyttä.  Monilla ihmisillä tai heidän läheisillä on erilaisia haasteita terveyden kanssa. Erilaisia haasteita ja vastoinkäymisiä  muitakin kuin terveyteen liittyviä mahtuu ihmiselämän joka osa-alueeseen enemmän kuin tarpeeksi. Omassa elämässäni haluan kuitenkin pyrkiä kohti hyvinvointia ja kokonaisvaltaista tasapainoa.  Onnellisuus ja tyytyväisyys ei ole päämäärä vaan valinta, joka tehdään arjessa. Se on tapa elää. Haluan nauttia elämästä tässä ja nyt ja elää hetkessä. 

Kiitos että luit kirjoitukseni ja iloa päivääsi :)